Tuesday 27 January 2015

AISTIYLIHERKKYYS

Olen kauan halunnut ja en halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Vaivasta joka minua on määritellyt pääni sisällä jo vuosia. Vasta viime vuonna sain kuulla sen nimen seikkailtuani netin ihmeellisessä maailmassa. Luin aistiyliherkkyydestä ja yliherkistä ihmisistä. Lähes kaikki oireet, pienimmätkin joita olin itselläni ihmetellyt, sisältyivät kuvailuun. Kirjoitin myöhemmäksi postaukseen miten se vaikuttaa minun elämääni, mutta ajattelin että ehkä asian visualisointi aluksi on tehokkaampaa.


Pähkinänkuoressa tämä tarkoittaa, että häiriinnyn erilaisista aistiärsykkeistä, joskus niin pahasti että esimerkiksi ajatus kouluun menemisestä, vaatteiden pukemisesta tai ylipäätään sängystä nousemisesta tuntuu mahdottomalta. Joskus niinkin tavallinen arkinen puuha kuin syöminen perheen kanssa, pukeminen, koiran haukkuminen, elokuvissa käynti tai bussissa istuminen voi saada aikaan hurjan stressin tai pahimmassa tapauksessa paniikinomaisen kohtauksen. En juurikaan kestä purkan mässytystä, astioiden kilinää, jatkuvaa liikettä taustalla, vilkkuvia valoja, korkeaäänisiä ihmisiä joilla on vahva nousuintonaatio puheessaan. Kaikista kamalinta on, että vain harvat ihmiset ymmärtävät mistä on kyse, jotkut ovat joskus jopa nauraneet ja kertoneet asiasta eteenpäin kysymättä, siksi inhoan puhua aiheesta ja tunsin kauan häpeää.  Mietin kauan, olenko hullu vai asennevammainen kun ärsyynnyn ja häiriinnyn niin pienistä asioista. Tästä syystä ahdistavassa tilanteessa mieluiten sulkeudun ympäröivästä maailmasta, yritän blokata häiriötekijän aisteiltani tai  vain liukunen paikalta. Viime aikoina olen onnistunut joissakin tilanteissa kasvattamaan sietokykyäni suuresti, varsinkin uusien ihmisten seurassa. Kuitenkin välillä huomaan ahdistuvani täysin uudesta, ennen normaalilta tuntuneesta ärsykkeestä. Sietokykyni tuntuu olevan kausittaista, varsinkin koulussa. Välillä toivon pyörtyväni kesken tunnin ettei tarvitse olla paikalla, välillä on oikeastaan normaali olo. Mutta tätähän elämä on, jatkuvaa vuoristorataa.


sarjisaistiyliAISTI

aistikakkonen aistikolmonen


Ehkä kamalinta tässä vaivassa on se, että se on vaikuttanut ihmissuhteisiini. Olin vielä kotona asuessani usein ahdistunut, ja usein ahdistuksen kasvettua tarpeeksi isoksi annoin sen myös näkyä. Tuskainen kiemurtelu ruokapöydässä ja vihaiset mulkaiset eivät varmasti piristä kenenkään elämää. Olin kateellinen ihmisille, jotka pystyvät kokoontumaan perheensä kanssa olohuoneeseen katsomaan elokuvia ja syömään herkkuja. Itse en voi. Helpotus oli suuri muutettuani keväällä taidekoulun asuntolaan ja sieltä omaan pikku yksiööni. Myös parisuhteissa se on joskus ollut haasteena.


Vaikka elämäntilanteeni on nyt melkoisen hyvä, olen huomannut aistien käyvän taas hieman ylikierroksilla.  En pidä ostoskeskuksista tai isoista kaupoista, usein kesken kauppareissun kaikki vastaan tulevat aistiärsykkeet, varsinkin melu, uuvuttavat minut. Samoin reissaaminen. Vaikka pidän matkustelusta, inhoan matkaamista koska pelkään ahdistavia tilanteita joista en voi paeta  esim lentokoneessa. Kerran itkin ja tärisin puolet lentomatkasta palatessani Ranskasta Suomeen. Usein viikonlopun mittaisen reissun jälkeen olen todella väsynyt, koska en voi viettää aikaa itsekseni "ladaten akkuja". Yksinolo on minulle hyvin tärkeää ja ennen kaikkea voimauttavaa, ei rangaistus niinkuin joillekin ihmisille. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, pidän kovasti sosiaalisesta kanssakäymisestä, ihmisistä ja varsinkin juhlista. Tarvitsen kuitenkin niiden rinnalle paljon omaa tilaa ja aikaa.

 Ihoaistit ovat minulla todella herkät. Kutian herkästi, tunnen iholla pienenkin henkäyksen, kosteuden, karheuden ja vaatteet tuntuvat jatkuvasti päälläni. Joitakin vaatteita on mahdotonta pitää yllä vain sen takia, että tunnen/en tunne niitä päälläni jostain tietystä kohdasta. Rakastan pitää tekoturkiksia, enkä vähiten niiden pehmeän pörrötekstuurin takia. Inhoan astua paljain jaloin esim vaatteiden päälle. Kosken paljon asioita, vähän niinkuin pesukarhu. En edes tiedä tarkkaan miksi. Tänä viikonloppuna Ikeassa käydessäni halusin koskettaa tyyliin jokaista esinettä mistä olin kiinnostunut (poikaystäväni sanoi sen näyttäneen aika huvittavalta :--D). Muita erikoisuuksiani on, että syön kotona vain tietynmuotoisilta lautasilta. Inhoan pitää mukanani liian tyhjää kangaskassia, koska sitten sen sisältö hölsyy ja rapisee ja kolisee kylkeäni vasten.

Parilla eri yliherkkyys-sivustolla tekemäni rasti ruutuun- testit huojensivat, sain kuulla etten olekaan yksin näiden erikoisten rasitteiden kanssa, sain jopa kuulla että eräs ystäväni tuntee juuri samoin.  Nyt minun ei enää tarvitse ihmetellä niin paljoa, miksi esimerkiksi jotkut hajut saavat minut voimaan pahoin, miksi änkytän välillä, miksi intuitioni ja ympäristön havannointi on välillä hyvin terävänä ja  miksi saatan hurmioitua jostain maalauksesta tai musiikista niin että käyttäydyn kuin huumattu.

Vaikka tekstini nyt kuulostaakin dramaattiselta, en mieti asiaa koko ajan, joinakin päivinä tosin enemmän, joskus en melkein viikkoon. Esimerkiksi nyt, kun olen illan kirjoittanut tätä tekstiä ja miettinyt miten piruni muotoilisi sanoiksi, olen kiinnittänyt enemmän oireisiin huomiota ja olo on suhteellisen tukala vaikka olenkin mukavasti kotona. Yleensä kuitenkin elän aika normaalia elämää ja saan kiittää joka aamu universumia siitä, ettei kohdalleni ole osunut mitään vakampaa vaan saan olla perusterve nuori nainen.

Niin ja piti lisätä tähän nyt jälkikäteen (tämä tuli mieleen kommenttiin vastatessani). Olen niin onnekas, että minulla on läheisiä, jotka ymmärtävät nämä pienet oikkuni. Heille voin sanoa esimerkiksi "voisitko pistää sen purkan pois ja lopettaa tuon jalalla tamppaamisen?" eikä siitä seuraa mitään nöyryyttävää, tyhjentävää vastausta vaativaa ihmettelyä ja päivättelyä. Sen lisäksi olen vuosien aikana saanut työkaluja hallita ahdistusta,  esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia ja ennen kaikkea piirtämällä. Tämänkin sarjakuvan ensimmäinen sivu syntyi erään piirustustunnin aikana käytävässä, suojassa melulta.


Äh. sainpas sanottua. En tiedä antavatko nämä satunnaiset sielunelämäni availut minusta oudon kuvan, mutta se on epäolennaista koska minusta tärkeintä on olla aito.


Onko teillä rakkaat lukijat kokemuksia yliherkkyydestä?

lisätietoa: ( HSP Suomen erityisherkät ) ja ( HSP test )


10 comments:

  1. Musta on hienoa että tuot tätä esille blogissasi! Ikävä kuulla että aistiyliherkkyydet vaikuttaa sulla sosiaalisiin tilanteisiin noin paljon :( Jotkut ihmiset voi olla hyvinkin kusipäitä näistä asioista kuullessaan, joten ymmärrän hyvin miksi sulla on ollut vaikeuksia tuoda ongelmia esiin. Se on parasta että edes jotkut läheiset ymmärtää ja yrittää pitää ärsykkeet minimissä. Ootko yrittänyt hakea apua näihin oireisiin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Jännitti hirveästi tehdä tämä postaus, mutta tavallaan huojentavaa ja puhdistavaa. Joo kyllä ne vaikuttaa jonkin verran, ei kylläkään aina ystävyyssuhteissa, jostain syystä en ole niin ahdistunut ystävieni seurassa. Onneksi minulla on jonkilaiset työkalut hallita ahdistustani , esimerkiksi musiikin kuuntelu ja piirtäminen jotka vievät huomiotani muualle.

      En pärjäisi ilman juurikin niitä ihania läheisiä, joille voi vain sanoa suoraa että "voisitko pistää purkan pois ja lopettaa tuon tamppaamisen", eikä ne suutu tai ihmettele. Olen kyllä hakenut apua, muutaman vuoden kävin säännöllisen epäsäännöllisesti kausittain puhumassa. Tätä jatkui aina siihen asti, kunnes luulin olevani täysin ok ja oireet katosivat. Oli aina yhtä lannistavaa huomata oireiden sitten myöhemmin palaavan. Olen kuitenkin varma, että olen koko ajan menossa parempaan suuntaaan :)

      Delete
    2. Hyvä ettei sua ystävien seurassa ahdista paljoa, ja sekin etteivät he suutu huomauttamisesta. :> Mää en uskalla millään valittaa ihmisille (ees kavereille) äänistä joita he tekevät, ja pyrin myös kuuntelemaan musiikkia jos joutuu olemaan samassa tilassa. Siinä on vain se huono puoli ettei juttelu meinaa onnistua kun kuulokkeita käyttäessä musiikki peittää puhetta... Jatkuva turhautuminen ja stressi vaivaa niissä tilanteissa, äh. Netissä asiasta avautuminen tuntuu paljon helpommalta.

      Oireet palasivat? Oi ei :( Oon hiljattain käyny kerran puhumassa misofoniasta ja ois tarkotus käydä muutaman kerran vielä ja sitte katsoa jatkohoitoa... Vähän huolettaa ettei oireille saada kunnolla loppua. Kunpa nämä voisi parantaa taikaiskusta. Pitää kuitenkin yrittää pysyä toiveikkaana, ja toivon sulle paranemisia myös.

      Delete
  2. tosi hyvä teksti! :**

    ReplyDelete
  3. ah, tiedän niin hyvin mistä puhut. kun joskus viime syksynä ehkä törmäsin noihin hsp-juttuihin, tajusin niiiiiiiin monta asiaa paremmin, ihan kuin joku lukko olis auennu päässä. että joo, just tommonen oon! ennen mietin vaan, että miten oon vaan tämmönen outo ja eikö muka kukaan muu oikeasti kiinnitä huomiota joihinkin pieniin asioihin. ennen yritin ymmärtää itseäni introvertti-ekstrovertti-akselilla, mutta kumpikaan niistä ääripäistä ei oikein täysin tuntunut omalta. mutta erityisherkkyys kylläkin antoi selityksen. on pitänyt kirjoittaa tästä itsekin blogiin, mutta en oo vielä oikein osannut, hmm.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah, samaistun niin täysin kommentiisi! Oli mahtavaa löytää selitys sille, miksi tuntuu tältä. Eikö olekin ihanaa tietää, ettei ole yksin tämän kanssa! Toivottavasti kirjoitat aiheesta, olisi kiinnostavaa kuulla enemmän siitä, miten sinä koet sen!

      Delete
  4. Oih nyt kyllä samaistun! Sait tosi onnistuneesti piirrettyä noita esimerkkitilanteita, ja piirrostyylisi on edelleen aivan upea. Enpä nyt tässä osaa muotoilla sanoiksi että mitä kaikkea tämä postaus minussa herätti, mutta oon iloinen että kirjoitit tämän ja että valaisit lukijoitasikin tästä yliherkkyydestä. Tuntuu hyvältä ja helpottavalta voida samaistua, enkä ollut itse ennen kuullutkaan koko käsitteestä. Ihana tietää, että on muitakin käymässä läpi näitä samoja fiiliksiä. Tämä on hämmentävä kommentti, hm. Mutta sitä vain että kiitos tästä kirjoituksesta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis! Se, ettei olekaan yksin oireiden kanssa, joita on monta vuotta pyöritellyt päässä ja luullut ettei kukaan tunne samoin, on todella mieltä avartavaa ja lohduttavaa. Toivottavasti tästä oli sinulle hyötyä ja kenties lohtuakin. Olen aivan liikuttunut näistä ihanista kommenteista, tiesin että voisin ehkä tavoittaa joitakin samoin kokevia, mutta että näin monta!

      Delete
  5. Hyvä kun teit sarjakuvan tästä. Mitä enemmän tietoa leviää, sitä parempi on erilaisten ihmisten saada itselleen ymmärrystä ja järjestää hyviä ympäristöjä. Onneksi mitä aikuisemmaksi tulee, sitä helpommin voi elämäsä omanlaisekseen järjestää.

    ReplyDelete